SPEKULA 3/2003

Lääketiede ja kirjallisuus kohtasivat Valamossa
lääketieteellinen täydennyskoulutusseminaari

Johanna Pietarinen

Suomalainen lääkäriseura Duodecim, Lääketieteen filosofian seura, Tampereen yliopisto ja Valamon kansanopisto järjestivät 2.-4.5.2003 lääketieteellisen täydennyskoulutusseminaarin, jonka aiheeksi oli tänä vuonna valittu lääketiede ja kirjallisuus. Alustajiksi oli saatu varsin nimekkäitä, sekä lääketieteessä että kirjallisuudessa ansioituneita henkilöitä Suomesta ja ulkomailta. Seminaarin innokas osallistujakunta, joka koostui erikois- ja yleislääketieteen alojen lääkäreistä, lääketieteellisten tiedekuntien opetushenkilökunnasta ja lääketieteen opiskelijoista, osoitti että humanismilla ja erityisesti kirjallisuudella on sijansa myös lääketieteessä. Oman kiehtovan ja inspiroivan lisänsä seminaarin antiin toi myös se, että seminaaripaikaksi oli valittu Heinävedellä sijaitseva ortodoksinen munkkiluostari ja kulttuurikeskus, Valamon luostari.

Miksi sekoittaa kirjallisuus ja lääketiede keskenään?

Tieteenaloista mikään ei varmaankaan ole yhtä onnellisessa asemassa kuin lääketiede, kun on kysymys tieteiden välisestä vuorovaikutuksesta. Juuri lääketieteessä luonnontieteiden ja humanististen tieteiden vuoropuhelu ja yhteiset juuret juontuvat syvältä. Hyvä lääkäri ei ole pelkkä ihmisen biologian asiantuntija vaan ammattitaidon lisäksi kykenee empatiaan ja ottamaan huomioon myös potilaansa kulttuurillisen ja sosio-ekonomisen taustan hoitopäätöksiä tehdessään. Tarvitseeko lääkäri kuitenkaan kirjallisuutta oppiakseen potilaan inhimillisen kohtelun ja humaanin lähestymistavan? Voiko lukemalla todella kehittää itseään lääkärinä vai onko kirjallisuuteen perehtyminen lähinnä älyllistä hienostelua?

Kautta ihmiskunnan historian kirjallisuudessa on kuvattu terveyttä ja sairautta sekä niiden vaikutuksia ihmisen psyykeeseen ja jokapäiväiseen elämään. Varsin moni lääkäri on kliinisen työnsä ohella tullut tunnetuksi myös kirjailijana. Lääketieteen ja kirjallisuuden välinen yhteys on siis varsin ilmeinen. Seminaarin avannut professori Amos Pasternak totesi puheessaan, että kirjallisuuden tutkiminen auttaa lääkäriä hänen käytännön työssään edistämällä eettistä päätöksentekoa, potilas-lääkärisuhteen onnistumista ja toimimalla terapian välineenä. Huolimatta lääketieteen teknologian kehityksestä, lääketiede ei saisi dehumanisoitua vaan lääketieteellinen tutkimus ja opetus tarvitsevat humanismia ja kirjallisuutta sen yhtenä osana.

Ei ainoastaan kurssikirjallisuutta

Kirjallisuudella on ihmisen ajattelutapaa muokkaava voima. Tutkija Gillie Bolton Sheffieldin yliopistosta johdatteli kuulijat lääketieteen ja kirjallisuuden maailmaan. Hänen mukaansa kirjan henkilöhahmoihin ja tilanteisiin samaistumisen kautta lukija voi ymmärtää hahmoja, joiden ratkaisut eivät ole sopusoinnussa oman eettisen maailman kanssa. Tämä kaikki pätee tietysti myös lääkäriin. Lukemalla erilaisista ihmiskohtaloista, kulttuureista ja aikakausista, kykenee lääkäri ehkä helpommin asettumaan potilaidensa asemaan ja elämäntilanteisiin.

Vaikka lääketieteen tulee perustua eksaktiin luonnontieteeseen, voivat taide ja kirjallisuus kuitenkin toimia apuna lääketieteessä. Lääkäri törmää työssään usein siihen ongelmaan, ettei varmoja vastauksia löydy. Työskentely epävarmuuksien maailmassa onkin lääkärin ammatin suurimpia haasteita. Helsingin yliopistossa lääketieteen opiskelijoille kaunokirjallisuutta opettava pohjoismaisen kirjallisuuden professori, Merete Mazzarella katsoi tieteen ja taiteen vastakkainasettelun turhaksi. Taide ja kirjallisuus sen yhtenä osana voivat auttaa meitä sietämään sitä tosiseikkaa, ettei tieteestä huolimatta tarkkoja vastauksia aina ole saatavilla.

Kirjallisuuden opettaminen lääketieteen opiskelijoille voi tuntua täysin turhalta ja missään nimessä sitä ei tulisi kenellekään tuputtaa. Kirjallisuus avaa kuitenkin ovia moniin maailmoihin, muun muassa itsetuntemukseen, joka on empatian edellytys. Ennen kuin voi ymmärtää toista ihmistä, lääkärin tapauksessa potilasta, tulee ymmärtää itseään. Tässäkin kirjallisuus voi olla apuna. Tätä jokainen voi myös testata itse menemällä kirjastoon ja lainaamalla mieleisensä kaunokirjallisen teoksen. Varsin pian voi huomata eläytyvänsä toisen henkilön, vaikkakin vain fiktiivisen, iloihin, suruihin, kärsimykseenkin. Näin ainakin teoriassa ja toivottavasti.

Lääkäri ja kirjailija

Lääkäri voi siis saada kirjallisuudesta keinoja työssään jaksamiseen ja vuorovaikutukseen potilaiden kanssa. Lääkäri voi valjastaa kirjallisuuden avukseen työssään. Toimiihan se tietysti toisinkin päin. Kirjallisesti kunnianhimoinen lääkäri voi hyödyntää työkokemuksiaan kirjoittaessaan. Seminaarissa puhuneet Claes Andersson ja Veronica Pimenoff ovat molemmat paitsi erikoislääkäreitä, myös kirjailijoita. Andersson esimerkiksi on käyttänyt kokemuksiaan terveydenhuollon piiristä paljon apuna kirjoitustyössään.

Pimenoff taas koki kirjallisuudella olevan lääkäreille muutakin annettavaa kuin pelkkänä empatian työkaluna toimiminen. Hänen mukaansa lääkäri saa - ja hänen pitääkin - kyetä nauttimaan kirjallisuudesta ilman hyötynäkökulmaa. Inhimillinen kasvu sekä kokemusmaailman laajeneminen ovat lähinnä kirjallisuusharrastuksen myönteisiä sivutuotteita. Miksei lääkärikin saisi joskus olla todellisuuspakoinen ja uppoutua kirjojen avulla maailmaan, jota ei konkreettisesti ole?

Lukeminen kannattaa aina

Seminaarin anti ja puhujien alustukset olivat mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä. Omalla tavallaan varmaankin moni seminaarin osanottaja koki uudelleensyntymisen kirjallisuuden ja lukemisharrastuksensa suhteen. Lisäksi seminaarin rauhoittava luostari-miljöö ja tutustuminen ortodoksiseen hengelliseen elämään tekivät viikonlopusta mieleenpainuvan. Omasta puolestani haluan kiittää Suomalainen Lääkäriseura Duodecimia, ilman jonka taloudellista panostusta opiskelijan olisi ollut lähes mahdotonta osallistua seminaariin kustannusten puolesta.

Tullakseen hyväksi lääkäriksi tuskin tarvitsee lähteä Valamoon, antautua kirjallisuuskeskusteluihin tai lukea edes yhtä ainoaa kaunokirjallista teosta. Suurin osa kasvamisesta hyväksi lääkäriksi selittyy ahkeruudella ja kliinisellä kokemuksella. Kirjallisuudesta voi kuitenkin olla apua. Edellistä vielä tärkeämpi seikka on, ettei lääkärikunta saisi joutua vain tietokirjallisuuden saartamaksi. Ajoittain olisi hyvä kaivaa esille kirja, joka liikauttaa meissä jotakin ja herättää voimakkaitakin tunteita ja ajatuksia. Sehän on kirjallisuuden perimmäinen tehtävä. Silloin kirjallisuus palvelee myös itse lääkäriä. Milloin Sinä luit viimeksi hyvän kirjan?

Edellä mainittujen alustajien lisäksi seminaarissa puhuivat:

Kirjailija, FL Matti Mäkelä
Erikoislääkäri, FT Raimo Puustinen
Kirjailija, erikoislääkäri Mikael Enckell
Kirjailija Jörn Donner
Professori Juhani Niemi